Keskilaivan repeytyneistä kaiteista oli muodostunut viidakko,
jossa isot siniset hammaslahnat ja mustat lahnat leijuivat kuin linnut.
Murskaantuneen komentosillan alla oli konehuoneen säätöratas,
joka vain häämötti
pomfrettien, pikkaraisten makrillien, meren kärpästen, alta.
Laipioihin oli vedenalainen kasvillisuus kirjonut mittausopillisia kuvioita,
jotka osoittivat putkien ja laitteiden paikkaa.
Me olimme kolmekymmentä metriä syvällä,
siinä vyöhykkeessä, jossa saattoi sattua mitä hyvänsä.
(J.Y. Cousteau: Hiljainen maailma. Ihmiskalana meren syvyyksissä. Tammi, 1953, 24.)
