Lumihiude

Kuten linnun elämä, hän arveli,

on meidän tajuinen olemassaolomme vuoroin lentoa, vuoroin lepoa.

Lepopaikat täyttyvät tavallisesti havainnollisista mielikuvista,

lentopaikat sitävastoin suhteiden ajatuksista,

joiden tehtävänä näyttää olevan johtaa uuteen lepokohtaan.

Ajatuksen syöksyminen on niin hillitöntä,

että se melkein aina ehtii päätökseen,

ennenkuin saamme sen kiinni.

Jos taas yrityksemme on kyllin nopea ja sen tavoitamme,

niin se kohta lakkaa olemasta oma itsensä.

Kuten lämpöiseen käteen pudonnut lumihiude

ei enää ole hiude, vaan pisara.

(Juho Hollo: Mielikuvitus. WSOY 1918, s. 87)

Mato ja muut

Kostean puutarhakäytävän vihreästä homepeitteestä

aina kuningas Salomoniin kaikessa loistossaan, puusta tiikeriin,

märkivän sormen bakteerivilinästä eläintarhan kesyyn norsuun,

heisimadosta ruusunnuppuun, jäkälästä valaaseen saakka, kaikkialla

esittää elämä monin vivahduksin näytelmäänsä,

myöskin käyttelee rajattomin muunnelmin tajuista ja tajutonta

teemanaan, aiheenaan, se uinuu ja uneksii kasvissa,

se lauhtuu tai kiihtyy mielettömäksi himoksi,

metsästäjän tai saaliin mielihyvässä ja ahdistuksessa, madossa,

joka lekottelee päivänpaisteessa.

(Elämän ihmeet, WSOY 1950, 17)