Merenpinnan lukeminen

(Pohjoisnavalta päiväntasaajalle. Helppotajuisia esitelmiä. Pitänyt Toht. A.E. Brehm. Suomensi Aatto S. Kuvat etevien piirtäjäin tekemät. Werner Söderström, 1891, s. 19)

Lumihiude

Kuten linnun elämä, hän arveli,

on meidän tajuinen olemassaolomme vuoroin lentoa, vuoroin lepoa.

Lepopaikat täyttyvät tavallisesti havainnollisista mielikuvista,

lentopaikat sitävastoin suhteiden ajatuksista,

joiden tehtävänä näyttää olevan johtaa uuteen lepokohtaan.

Ajatuksen syöksyminen on niin hillitöntä,

että se melkein aina ehtii päätökseen,

ennenkuin saamme sen kiinni.

Jos taas yrityksemme on kyllin nopea ja sen tavoitamme,

niin se kohta lakkaa olemasta oma itsensä.

Kuten lämpöiseen käteen pudonnut lumihiude

ei enää ole hiude, vaan pisara.

(Juho Hollo: Mielikuvitus. WSOY 1918, s. 87)

Häviävät äänet

"Paitsi silmiä on meillä toisiakin aistimia,

joiden hyväksikäyttö vaatii harjoitusta.

Jouduttuamme tekemisiin luonnon kanssa havaitsemme pian,

että korvamme oppii kuulemaan

ja selvittämään paljon sellaistakin,

jota emme ennen käsittäneet.

Vähitellen opimme erottamaan

luonnonäänet ihmisten askartelun tuottamista äänistä,

kykenemme jonkin aikaa kestäneen harjoituksen kautta

erottamaan eri eläinten liikunnan synnyttämät äänet

ja tuntemaan eri linnut siipien suhinasta.

Kuulon tarkistuttua meistä häviävät

myös lapsina tuntemamme

salaperä- ja kummitusäänet."

(Poikakirja, toim. K.E. Levälahti. Karisto, 1958, s. 162-163)