Olennot

Miehen puoliso tulee esille,

ja he valmistautuvat päivän toimiin,

huolehtimaan elatuksestaan.

Ja mies tietää mitä tämä merkitsee.

Hänen kuulonsa on kyllä tarkka,

mutta hän ei kuule tällä hetkellä mitään

epäilyttävää. Ei myöskään hänen nenänsä haista mitään erikoista,

vaikkakin laajat sierainaukot kääntyvät

kohden hiljaista tuulenviriä,

joka tulee siltä suunnalta,

minne kettumaiset olennot äsken piiloutuivat.

(Einar Edström: Koira ja sen isäntä. WSOY 1957, s. 7-8)

Köykäinen mies

"Jännitys laukeaa yhdellä tempauksella:

tuolla, tuolla!

Keskelle pitkin koko salin pituutta on aukaistu rako.

Sen päässä seisoo pieni, hopeanharmaa mies:

tukka hulmuava, silmät läpitunkevat ja salkku kädessä.

Kolme kertaa jyrisee eläköön-huuto,

niin että seinät tärisevät.

Sitten kohotetaan köykäinen mies

tuota pikaa lavalle."

(V.A. Niininen: Sielutieteelliset ja kasvatusopilliset näkökohdat työnjohdossa. Otava, 1942, s. 114)

Arvostelija

"Poikkimurretun terästangon veres murtopinta

on enemmän tai vähemmän epätasainen,

karkeajyväinen, syinen, vaalea,

tumma, himmeä, välkkyvä,

sinertävä, vihreähkö, valkoinen,

keskeltä erilainen kuin reunoilta,

täplikäs, sälöinen tai viiruinen

taikka tasainen. Käytännön mies

mielellään arvostelee terästä murtopinnan mukaan

ja päättää siitä sen laadun,

millä tavoin sitä on muovattu,

onko siinä vikoja ja mitä vikoja.

Usein hän osuukin oikeaan,

mutta käy niinkin, että hän tulee arvostelleeksi väärin."

(Paavo Pero: Karkaisijan kirja, Otava 1949, s. 21)