lauantai 30. huhtikuuta 2011

Aistin-omaisiin asioihin kiintymisestä

Siitäpä tuo ikivanha taipumus luonnon olijoitsemiseen.

Se siirtyy meitä lähemmäksi, kun mainitaan
sen vaikutusta tunne-elämäämme.

Edellämainitut menetystavat
perustuvat molemmat individualiseeraukseen.

Erityismielteiden ja yksityispiirteiden käyttäminen
yleisten mielikuvain verosta on tietysti
yksilöisyyden esiintuomista; mutta

individualiseerauksen huippu
on esineiden muuttaminen elollisiksi olennoiksi.

Kaikki edellä mainitut kuvaimet, niinkuin olemme nähneet,
vievät lopullisesti olijoitsemiseen.

Personifikatsiooni (personioiminen, prosopopoia)
eli olijoitseminen on kuvaannollisuuden kukkula.

Olijoitseminen onkin runouden voimallisimpia virkistäjiä.



(B.F. Godenhjelm: Runous ja runouden muodot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 135 osa, 1914, painettu Raittiuskansan kirjapainossa Helsingissä, s. 361, 372-373)

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Puukko ja sinikello

Tämä runo on miltei vieläkin repäisevämpi kuin edellinen.

Sille antaa päätehon se seikka, että runon sankari puhuu
koko ajan puukko kyljessään, mikä on karmivaa.

Muita nuorisopiirteitä: puukonkahvan suuteleminen
ja isämeidän tavaaminen.

Tekijätär ajattelee, onkohan kuussa,
t. s. yleensä tähdissä,
samantapaista elämää kuin täällä,

ja joutuuko hän joskus, kirkkaana henkiolentona,
sinikellona,

(taivaanvärisenä "soivana" kukkasena,
mikä on hyvin ilmeikästä),
elämään jollakin toisella tähdellä
tai yleensä vain taivaan maailmoissa.

Tekijättären suuri tunnerikkaus esiintyy elävästi,
samoinkuin hänen syvä Jumalan-kaipuunsa


(V. Arti: Runon kevät. Nuorekkaita piirteitä kirjallisuudessa. Otava, 1930, s. 35, 39)

Kukkien ja sydämen mainitseminen

surkastumista katsellaan säälien, ja kukat mainitaan myös
ensimmäisenä asiana, minkä keväällä heräävä aalto näkee; hyväilyjä

kuvataan painokkaasti ja kiinnostuneesti (auringon suutelo,
vrt. edellä) tuomien annetaan tuoksua "suloisesti"

(naiset rakastavat tuoksuja); lintusten
(diminutiivi) livertelyä verrataan

Väinösen (dim.) kantelon (dim.) ääneen; sydän
mainitaan ja sitä nukutetaan; uni

on "suloisin nautinto"
(naiset kokevat kaiken aistitäyteläisesti); taisteloa
(dim.) ei rakasteta,

vaan halutaan nukkua sen yli
"armaampaan" aikaan



(V. Arti: Runoanalyysin opas. WSOY, 1930, s. 82)

Miten puhua vedenhengelle

Kieli ja tyyli on korutonta ja asiallista.
Sanontaa elävöittävät muutamat repliikit
huudahduksineen. Kankeuksia: kelle sen kalliot tiedoss' on,

niin niille se j. n. e.; sen
silmähän kyynel entää;
yks Ahtolan neito; se
Vellamon karjoja paimentaa.
Murteellista, mukiinmenevää:
neidollai, aallossai, istuksen. Vellamon neidon rakkaus,

varsinaista ajatusta ei ole.

Rivien välistä kuultava varoitus:
lempijäin tulee pelätä
mustasukkaisten kostoa,
on runoon tullut tarkoituksetta,

vedenhengen ja ihmisen välinen lemmensuhde
on hieman kulunut.



(V. Arti: Runoanalyysin opas. WSOY 1930, s.25-26)



perjantai 22. huhtikuuta 2011

Oppisinko vai en

kulkemaan taluttimessa rimpuilematta ja kiskomatta, tulemaan
luokse kutsusta, pysähtymään käskystä,
ettei vastaantulevia ihmisiä vasten saa hyppiä,
ettei ulkoilijoita, hevosia,
kissoja, pyöräilijöitä
tai moottoriajoneuvoja saa ajaa takaa,
olemaan paikallaan autossa
ja veneessä
sekä ylipäätään olemaan aiheuttamatta hankaluuksia
kaupungissa tai maalla



(Cecilia Holmstedt: Koiranpennun kasvatus. Otava, 1988, s. 68-69)

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Omapäinen kukkateriö

Kumarruin vaistomaisesti poimimaan ylös omapäisen kukkateriön,
tunnustelin sen tuoksua ja kiinnitin kukan sekavin tuntein napinläpeeni.

Katseeni hapuili neuvottomana vuoroin hehkuvaa neilikkaa
- se oli todella siinä! - ja vuoroin käytävällä kurkistelevaa ihmisryhmää,
jonka päitten ylitse ojentelin hämmentyneitä ajatuksiani,
vaikka muuten en liikahtanutkaan.

Lyhyen neuvottelun jälkeen itseni kanssa
tulin siihen välittävään tulokseen,
että kysymyksessä oli ehkä kaikkea tätä.


(T. Kalervo Keranto: Kaunotar katoaa kaukoitään. Managerin tarina Armi Kuuselan matkoista Miss Universumina. Kustannusosakeyhtiö Kivi, 1954, s. 13-14)

Toiminta sekamelskassa

"Hän voi myös löytää nykyaikaisen kaupungin laajuudesta ja sekamelskasta
huolimatta sen talon ja huoneen, jossa hänen etsimänsä henkilö asuu,
vaikka hän ei tunne tätä paremmin kuin hänen ympäristöäänkään.
Henkilöt, jotka omaavat tällaisia kykyjä, ovat ikäänkuin laajenevia olentoja,
oudonlaisia liimaeläimiä, jotka pystyvät lähettämään valejalkoja
hämmästyttävän pitkien matkojen päähän."



(Alexis Carrel: Tuntematon ihminen, WSOY, 1938, s.233)

torstai 14. huhtikuuta 2011

Maaseudulla työskentelevä terveyssisar

Jos pyytää, ei saa näyttää vaivatulta.
Tavallinen ihminen, ei katso ylhäältä päin.
Ei paisko eikä tiuski. Ei kiukkuinen,

että uskaltaa kysyä neuvoa. Ei katso ylön alhaisia.
Ei kummeksu mitään mökkiä. Ei pidä korostaa itseään.

Ettei pidä kovaa elämää tullessaan, ettei ihmiset ja lapset
pelkää. Alhainen käytäntö, nöyrä, uskaltaa pyytää
kaikenlaisiin tapauksiin.

Ei kovin äyhkä, että tulee joka paikkaan,
eikä tarvitse ohjailla.

Ei herrahtava.
Ei pane koskaan elämää mahdottomaksi.

Ei katsele paikkoja,
katselee vain sitä potilasta.


(Sairaanhoidon vuosikirja. Sairaanhoitajien koulutussäätiö, 1963, s. 68-69)

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Jatkuminen ja paluu


"Taemman jalan paluu eteen jatkuu
ja säären heilahdus ylöspäin jatkuu samoin.
Etumaisen jalan sääri on heilahtanut siksi eteen,
että koko jalka tässä vaiheessa on melkein suorana.
Heti tämän jälkeen alkaa etumaisen jalan säären heilahdus takaisin,
joten jalka jälleen käyristyy jonkin verran.
Käsien paluu takaisin jatkuu,
samoin taemman jalan puoleisen olkavarren paluu taakse
ja etumaisen jalan puoleisen olkavarren paluu eteen."



(Janne Vallikari: Juokse nopeammin! WSOY, 1945, s. 68)