Sanontaa elävöittävät muutamat repliikit
huudahduksineen. Kankeuksia: kelle sen kalliot tiedoss' on,
niin niille se j. n. e.; sen
silmähän kyynel entää;
yks Ahtolan neito; se
Vellamon karjoja paimentaa.
Murteellista, mukiinmenevää:
neidollai, aallossai, istuksen. Vellamon neidon rakkaus,
varsinaista ajatusta ei ole.
Rivien välistä kuultava varoitus:
lempijäin tulee pelätä
mustasukkaisten kostoa,
on runoon tullut tarkoituksetta,
vedenhengen ja ihmisen välinen lemmensuhde
on hieman kulunut.
(V. Arti: Runoanalyysin opas. WSOY 1930, s.25-26)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti