sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Puukko ja sinikello

Tämä runo on miltei vieläkin repäisevämpi kuin edellinen.

Sille antaa päätehon se seikka, että runon sankari puhuu
koko ajan puukko kyljessään, mikä on karmivaa.

Muita nuorisopiirteitä: puukonkahvan suuteleminen
ja isämeidän tavaaminen.

Tekijätär ajattelee, onkohan kuussa,
t. s. yleensä tähdissä,
samantapaista elämää kuin täällä,

ja joutuuko hän joskus, kirkkaana henkiolentona,
sinikellona,

(taivaanvärisenä "soivana" kukkasena,
mikä on hyvin ilmeikästä),
elämään jollakin toisella tähdellä
tai yleensä vain taivaan maailmoissa.

Tekijättären suuri tunnerikkaus esiintyy elävästi,
samoinkuin hänen syvä Jumalan-kaipuunsa


(V. Arti: Runon kevät. Nuorekkaita piirteitä kirjallisuudessa. Otava, 1930, s. 35, 39)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti