Sinun laatikkosi

Eräs pieni tyttö oli kerran kuullut jonkun sanovan,

että oppii tuntemaan ihmisen, jos sattuu

avaamaan hänen lipastonsa laatikon.

Nähdessään sitten äitinsä laatikon,

johon kiireessä oli husin hasin

viskelty tavaroita, mitä kulloinkin sattui

olemaan tiellä, hän sanoi äidilleen: Äiti,

jos joku vieras nyt näkisi sinun laatikkosi,

Minkähänlainen sinä hänen mielestään olisit?

(Isoäiti: Ulos elämään. Otava, 1944, s. 114)

Sytyttäviä tietoja

"Vaikka mahtajat menivätkin Hellaassa maan rakoon,

helleenit sekoittuivat kansainvaellusten veriin

ja heidän gymnasionsa ja stadioninsa hautautuivat

maanjäristysten vyöryttämien maakerrosten peittoon

ja helleenien valoisa elämänkatsomus urheiluineen sammui

heidän syntiensä ja keskiajan yöhön, ei sittenkään

mahti mennyt eikä jäänyt tulematta

uuden päivän sarastus, renessanssi

ja sen mukana sytyttäviä tietoja

helleenien urheilustakin."

(Miksi oikeastaan urheilemme? Toimittanut Erkki Palolampi. Otava, 1958, s. 43)

Nyttemmin joutavuudet

"Tämä jäi nyt 'pienten poikain (anteeksi)

...nteleitten' liikkuma-alaksi, samanlaisten kuin ne esipojat,

jotka olivat harjoitelleet isojen miesten silloisia tehtäviä

'ajatuksissaan ja unissaan'. Heillä oli edes poikavuotensa

- jos oli! - vapaata aikaa harjoitella näitä

nyttemmin joutavuuksia.

Isojen miesten esimerkin sitomatta

he saattoivat nyt kehitellä

noiden tehtävien harjoitusmuotoja

sekä kokeillen ja keksien kehittää

niistä uusia yhdistelmiä

koko poikamaisen mielikuvituksensa voimalla.

Se kävi sitä paremmin,

jos he onnistuivat tempaamaan mukaan ja kiinnostamaan

leikkiinsä isot miehet,

joiden arvostelukyky sopi täydentämään

poikain mielikuvitusta!"

(Miksi oikeastaan urheilemme? Toimittanut Erkki Palolampi. Otava, 1958, s. 28)

Silmän pinnassa on virheitä

Vika: maali valuu tai "kasaantuu".

Korjaus: odota pari vuorokautta.

Vika: laikukas pinta.

Korjaus: odota, kunnes.

Vika: roisketta.

Korjaus: hio täysin kuivunut pinta märällä, hienolla.

Vika: kuplia.

Korjaus: hio märällä. Maalaa uudelleen

kuivalla ilmalla.

Vika: pintamaali raitainen, epätasainen.

Korjaus: tee vesihiontakäsittely.

Vika: paksu maaliraja maalatun pinnan reunoilla.

Korjaus: hio reuna hyvin märällä.

Vika: appelsiininkuoripinta.

Korjaus: hio pinta ensin.

Vika: maalissa sävyeroja.

Korjaus: ravista tölkkiä huolellisesti.

Vika: reikiä, aukkoja, kohoumia.

Korjaus: hio märällä vesihiontapaperilla.

Suihkuta uutta maalia.

(Näin korjaan autoani. Vaihe vaiheelta. Oikein. Ja edullisesti. Mestarikustannus Oy, MCMLXXXIII, s. 10-11)

Eri tilanteet

"Useampi näistä tuomareista kertoi,

että he eri tilanteissa,

kun kampaukset ovat olleet liian absurdeja,

ovat pysäyttäneet arvostelun

ja antaneet esittäjille mahdollisuuden

nopeasti leikata pois pahimpia kohtia."

(Puudeli 1998/2, s. 89)

Haavojen hoidosta

"Haavan reunat painetaan kiinni

ja sotilasmuurahaisen annetaan purra

leukansa haavan kohdalla yhteen.

Heti kun leuat ovat kiinni,

muurahaisen ruumis leikataan irti.

Leuat jäävät ikään kuin hakasiksi pitämään haavaa kiinni.

Haavan parannuttua

hakaset poistetaan."

(Valerie Pitt ja David Cook: Luonto lähikuvassa 3: Muurahaiset. Suom. Anto Leikola, WSOY 1975, s. 30)

Aistin-omaisiin asioihin kiintymisestä

Siitäpä tuo ikivanha taipumus luonnon olijoitsemiseen.

Se siirtyy meitä lähemmäksi, kun mainitaan

sen vaikutusta tunne-elämäämme.

Edellämainitut menetystavat

perustuvat molemmat individualiseeraukseen.

Erityismielteiden ja yksityispiirteiden käyttäminen

yleisten mielikuvain verosta on tietysti

yksilöisyyden esiintuomista; mutta

individualiseerauksen huippu

on esineiden muuttaminen elollisiksi olennoiksi.

Kaikki edellä mainitut kuvaimet, niinkuin olemme nähneet,

vievät lopullisesti olijoitsemiseen.

Personifikatsiooni (personioiminen, prosopopoia)

eli olijoitseminen on kuvaannollisuuden kukkula.

Olijoitseminen onkin runouden voimallisimpia virkistäjiä.

(B.F. Godenhjelm: Runous ja runouden muodot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 135 osa, 1914, painettu Raittiuskansan kirjapainossa Helsingissä, s. 361, 372-373)

Puukko ja sinikello

Tämä runo on miltei vieläkin repäisevämpi kuin edellinen.

Sille antaa päätehon se seikka, että runon sankari puhuu

koko ajan puukko kyljessään, mikä on karmivaa.

Muita nuorisopiirteitä: puukonkahvan suuteleminen

ja isämeidän tavaaminen.

Tekijätär ajattelee, onkohan kuussa,

t. s. yleensä tähdissä,

samantapaista elämää kuin täällä,

ja joutuuko hän joskus, kirkkaana henkiolentona,

sinikellona,

(taivaanvärisenä "soivana" kukkasena,

mikä on hyvin ilmeikästä),

elämään jollakin toisella tähdellä

tai yleensä vain taivaan maailmoissa.

Tekijättären suuri tunnerikkaus esiintyy elävästi,

samoinkuin hänen syvä Jumalan-kaipuunsa

(V. Arti: Runon kevät. Nuorekkaita piirteitä kirjallisuudessa. Otava, 1930, s. 35, 39)

Kukkien ja sydämen mainitseminen

surkastumista katsellaan säälien, ja kukat mainitaan myös

ensimmäisenä asiana, minkä keväällä heräävä aalto näkee; hyväilyjä

kuvataan painokkaasti ja kiinnostuneesti (auringon suutelo,

vrt. edellä) tuomien annetaan tuoksua "suloisesti"

(naiset rakastavat tuoksuja); lintusten

(diminutiivi) livertelyä verrataan

Väinösen (dim.) kantelon (dim.) ääneen; sydän

mainitaan ja sitä nukutetaan; uni

on "suloisin nautinto"

(naiset kokevat kaiken aistitäyteläisesti); taisteloa

(dim.) ei rakasteta,

vaan halutaan nukkua sen yli

"armaampaan" aikaan

(V. Arti: Runoanalyysin opas. WSOY, 1930, s. 82)

Miten puhua vedenhengelle

Kieli ja tyyli on korutonta ja asiallista.

Sanontaa elävöittävät muutamat repliikit

huudahduksineen. Kankeuksia: kelle sen kalliot tiedoss' on,

niin niille se j. n. e.; sen

silmähän kyynel entää;

yks Ahtolan neito; se

Vellamon karjoja paimentaa.

Murteellista, mukiinmenevää:

neidollai, aallossai, istuksen. Vellamon neidon rakkaus,

varsinaista ajatusta ei ole.

Rivien välistä kuultava varoitus:

lempijäin tulee pelätä

mustasukkaisten kostoa,

on runoon tullut tarkoituksetta,

vedenhengen ja ihmisen välinen lemmensuhde

on hieman kulunut.

(V. Arti: Runoanalyysin opas. WSOY 1930, s.25-26)

Oppisinko vai en

kulkemaan taluttimessa rimpuilematta ja kiskomatta, tulemaan

luokse kutsusta, pysähtymään käskystä,

ettei vastaantulevia ihmisiä vasten saa hyppiä,

ettei ulkoilijoita, hevosia,

kissoja, pyöräilijöitä

tai moottoriajoneuvoja saa ajaa takaa,

olemaan paikallaan autossa

ja veneessä

sekä ylipäätään olemaan aiheuttamatta hankaluuksia

kaupungissa tai maalla

(Cecilia Holmstedt: Koiranpennun kasvatus. Otava, 1988, s. 68-69)

Omapäinen kukkateriö

Kumarruin vaistomaisesti poimimaan ylös omapäisen kukkateriön,

tunnustelin sen tuoksua ja kiinnitin kukan sekavin tuntein napinläpeeni.

Katseeni hapuili neuvottomana vuoroin hehkuvaa neilikkaa

- se oli todella siinä! - ja vuoroin käytävällä kurkistelevaa ihmisryhmää,

jonka päitten ylitse ojentelin hämmentyneitä ajatuksiani,

vaikka muuten en liikahtanutkaan.

Lyhyen neuvottelun jälkeen itseni kanssa

tulin siihen välittävään tulokseen,

että kysymyksessä oli ehkä kaikkea tätä.

(T. Kalervo Keranto: Kaunotar katoaa kaukoitään. Managerin tarina Armi Kuuselan matkoista Miss Universumina. Kustannusosakeyhtiö Kivi, 1954, s. 13-14)

Toiminta sekamelskassa

"Hän voi myös löytää nykyaikaisen kaupungin laajuudesta ja sekamelskasta

huolimatta sen talon ja huoneen, jossa hänen etsimänsä henkilö asuu,

vaikka hän ei tunne tätä paremmin kuin hänen ympäristöäänkään.

Henkilöt, jotka omaavat tällaisia kykyjä, ovat ikäänkuin laajenevia olentoja,

oudonlaisia liimaeläimiä, jotka pystyvät lähettämään valejalkoja

hämmästyttävän pitkien matkojen päähän."

(Alexis Carrel: Tuntematon ihminen, WSOY, 1938, s.233)

Maaseudulla työskentelevä terveyssisar

Jos pyytää, ei saa näyttää vaivatulta.

Tavallinen ihminen, ei katso ylhäältä päin.

Ei paisko eikä tiuski. Ei kiukkuinen,

että uskaltaa kysyä neuvoa. Ei katso ylön alhaisia.

Ei kummeksu mitään mökkiä. Ei pidä korostaa itseään.

Ettei pidä kovaa elämää tullessaan, ettei ihmiset ja lapset

pelkää. Alhainen käytäntö, nöyrä, uskaltaa pyytää

kaikenlaisiin tapauksiin.

Ei kovin äyhkä, että tulee joka paikkaan,

eikä tarvitse ohjailla.

Ei herrahtava.

Ei pane koskaan elämää mahdottomaksi.

Ei katsele paikkoja,

katselee vain sitä potilasta.

(Sairaanhoidon vuosikirja. Sairaanhoitajien koulutussäätiö, 1963, s. 68-69)

Jatkuminen ja paluu

"Taemman jalan paluu eteen jatkuu

ja säären heilahdus ylöspäin jatkuu samoin.

Etumaisen jalan sääri on heilahtanut siksi eteen,

että koko jalka tässä vaiheessa on melkein suorana.

Heti tämän jälkeen alkaa etumaisen jalan säären heilahdus takaisin,

joten jalka jälleen käyristyy jonkin verran.

Käsien paluu takaisin jatkuu,

samoin taemman jalan puoleisen olkavarren paluu taakse

ja etumaisen jalan puoleisen olkavarren paluu eteen."

(Janne Vallikari: Juokse nopeammin! WSOY, 1945, s. 68)